Hyppää sisältöön

Sairaanhoitaja, Kummelin ryhmäkoti

Palvelukeskus Kummeli on 10-paikkainen hoitoyksikkö aivan meren rannalla Velkualla Naantalin saaristossa. Kummelissa toteutuu asiakaslähtöinen kuntouttava hoitotyö.

Haemme itsenäisestä työstä pitävää, yhteistyökykyistä, ammattitaitoista sairaanhoitajaa. Yksikössä sairaanhoitajalla on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa hoitotyötä moniammatillisesti. Talossamme toimimme asukkaan etu edellä ja meillä on mm. aktiivinen omahoitajuus sekä yhteistyö omaisten kanssa. Kauniissa rannassamme on kesällä ilo ulkoilla ja kannustamme muutenkin viriketoimintaan asukkaiden kanssa. Meillä on henkilökunnalle tarjolla henkilökuntaetuja, työhyvinvointitoimintaa, työterveyshuolto sekä lisäkoulutusta tarjolla säännöllisesti.

Työssä korostuu asukkaiden voimavarojen ja mielekkään arjen tukeminen kuntouttavalla työotteella. Arvostamme laaja-alaista osaamista ja kokemusta, mutta otamme mielellämme joukkoon myös uusia kykyjä. LOVE-, RAI-, Pegasos-taitoja tarvitaan työssä, mutta tarvittaessa niihin perehdytetään ja annetaan tarvittava koulutus

Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.

Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Työ alkaa 15.2.2023 tai sopimuksen mukaan. Työ on ensisijaisesti vakinainen ja kokoaikainen. Myös keikkalaiset ja osa-aikaiset huomioidaan

Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken.

Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.