Haemme sairaanhoitajaa Kulkurin Valssi 3:n, Turkuun.
Yksikössä on monisairaita ja päivittäisissä toiminnoissaan paljon apua tarvitsevia vanhuksia. Yksikön toiminta on asukaslähtöistä ja virikkeellistä. Toiminnan tavoitteena on asukkaan toimintakyvyn ja voimavarojen ylläpitäminen. Työssä kunnioitetaan asukkaan itsemääräämisoikeutta ja edistetään oikeutta itsenäiseen, hyvään elämään ja itseään sekä hoitoon koskevaan päätöksen tekoon. Asukkaan saattohoito järjestetään pääsääntöisesti yksikössä. Yhteistyö asukkaan läheisten kanssa on olennainen osa päivittäistä työtä. Hoitohenkilökunta on paikalla yksiköissä ympäri vuorokauden.
Yhteistyö asukkaan läheisten kanssa on olennainen osa päivittäistä työtä. Sairaanhoitaja vastaa asukkaiden lääkehoidon toteutuksesta ja hänellä on vastuu hoitotyöstä ja asukkaiden sairaanhoitoon liittyvistä asioista. Asukkaan hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitosuunnitelman laatimisessa sairaanhoitaja käyttää RAI (Resident Assess-ment Instrument) -laatujärjestelmää ja sen tuottamaa tietoa. Sairaanhoitaja on moniammatillisen hoitotiimin vastuuhenkilö. Opiskelijoiden ohjaus kuuluu myös sairaanhoitajan tehtäviin.
Mikäli opintosi ovat vielä kesken, niin ole yhteydessä rekrytoiviin esimiehiin ja kysy mahdollisuudesta aloittaa työskentely opintojesi aikana sijaisena.
Kelpoisuusvaatimuksena terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.
Hakijalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä asiakaslähtöistä työotetta.
Eduksi luetaan kokemus vanhustyöstä, RAI-osaaminen, hyvät tietotekniset taidot sekä innostus kehittää hoitotyön kirjaamista ja asukkaiden virikkeellistä arkea.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä innostavassa ja osaavassa työyhteisössä sekä mielenkiintoisen ja itsenäisen työn uudessa vanhusten tehostetussa palveluasumisen yksikössä. Saat hyvän perehdytyksen ja mukavan tukea antavan työyhteisön. Käytössäsi on uusimmat työ- ja apuvälineet sekä työympäristö. Odotamme sinun olevan aktiivinen ja oma-aloitteinen ja sinulla on pitkäjänteisyyttä ja ymmärrystä vanhustyöhön. Ammattilaisena osaat yhdistää oman asiantuntemuksesi ja kollegojesi osaamisen, mutta teet tarvittaessa päätöksiä myös itsenäisesti. Toimit joustavasti tiimin jäsenenä ja sinulla on halu sitoutua organisaation tavoitteisiin. Hahmotat kokonaisuuksia ja haluat jatkuvasti kehittää osaamistasi. Yksikössä on tukenasi vastaava sairaanhoitaja.
Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken.
Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.