Hyppää sisältöön

Lähihoitaja/Perushoitaja, Kotihoito Loimaa

Lähihoitaja, pidätkö monipuolisesta ja ihmisläheisestä hoitotyöstä?

Loimaan kotihoidossa on kaksi eri tiimiä; Eteläinen, Pohjoinen sekä lisäksi yöpartio ja intensiivitiimi.
Tämä toimi on avoinna Eteläisessä kotihoidossa. Eteläisen kotihoidon yksikön toimitila sijaitsee Vareliuksenkadulla.
Lähihoitajat toimivat osana moniammatillista työyhteisöä. Jokaisella tiimillä on oma lähiesimies sekä toiminnanohjaaja.
Työ on kaksivuorotyötä; sekä aamu- että iltavuoroja. Sinulla on myös mahdollisuus vaikuttaa omaan työvuorolistaasi.

Asiakkaina ovat pääasiallisesti yli 65-vuotiaita kuntalaiset. Kotihoidon asiakas on yleensä monisairas ikäihminen.
Kotihoidon toiminta tukee asiakkaan mahdollisuutta asua kotona.

Lähihoitajan keskeinen tehtävä on vastata yhdessä oman tiiminsä kanssa alueensa kotihoidon asiakkaidem perus ja sairaanhoidollisista työtehtävistä, ja osallistua hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä tiiminstä sairaanhoitajien kanssa.
Lähihoitaja tukee asiakasta päivittäisissä toiminnoissa sekä lääkehoidossa ja haavanhoidossa. Asiakaslähtöisyys ja kuntouttava työ ovat meille tärkeitä arvoja.

Asiakaslähtöinen kotihoidon työ edellyttää hoitajilta hyviä vuorovaikutustaitoja.
Työ on monipuolista – odotamme sinulta positiivista asennetta työhön.
Meiltä saat kattavan perehdytyksen työn aloittamiseen – aiempaa kokemusta ei tarvitse.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai alan aikaisempi kouluasteinen tutkinto.

Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.