Hyppää sisältöön

Hoitaja, Kaarinan kotihoito

Kotihoidon hoitaja on moniosaaja, joka osaa huomioida tekevänsä työtä asiakkaan kodissa. Hoitajan työ kotihoidossa on todella rikasta: kuulet tarinoita sota-ajasta, evakkoreissuista ja erilaisista kohtaamisista. Hoitajan käynti voi pitää sisällään esimerkiksi peseytymisissä, pukeutumisessa, ruokailuissa tai lääkkeenotossa avustamista. Työ vaatii itsenäistä päätöksentekokykyä, vaikkakin tukenasi työssä on moniammatillinen tiimi, jota voit konsultoida kinkkisen paikan eteen tullessa. Kotihoidossa käytämme kuntouttavaa työotetta, joka tukee asiakkaan kotona pärjäämistä jatkossakin. Kannustamme asiakkaita omatoimisuuteen aina kun mahdollista.

Kotihoidon asiakkaan perussairautena voi olla esimerkiksi muistisairaus. Joidenkin tiimien alueilla on enemmän tarvetta esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeosaamiselle. Tärkeintä työssä on kohdata asiakas niin, että hän kokee tulleensa kuulluksi, arvostetuksi ja hänen toiveensa ovat tulleet kuulluksi. Kerrothan siis hakulomakkeella omista vahvuuksistasi kotihoidon työtä ajatellen.

Kotihoidossa meillä on käytössä omahoitaja + oma sairaanhoitaja – pari jokaiselle asiakkaalle. Työsi tueksi sinulla on mahdollisuus lähimpien työtovereidesi lisäksi konsultoida mm fysio- tai toimintaterapeuttia. Kotihoidon hoitaja työskentelee kahdessa vuorossa, aamu- ja iltavuoroissa vuoden jokaisena päivänä. Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005). Lisäksi edellytämme rekisteröitymistä Valviraan. Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä. Tehtävään valittavalta edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Haastattelemme osan hakijoista pe 24.3.2023 Kaarinassa, palvelutori Eerikin tiloissa (Puntarikatu 2, Kaarina), varaathan päivän varmuudeksi jo kalenteriisi.

Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.

Hakijoiden tasapuolisuuden takaamiseksi käytössämme on anonyymi rekrytointi. Tämä tarkoittaa sitä, että hakijan nimi, syntymäaika, sukupuoli, puhelinnumero ja sähköposti, osoitetiedot ja äidinkieli pysyvät salattuina siihen asti, kunnes valinnat haastatteluun kutsuttavista on tehty.

Ja hei, Kaarinan alueen kotihoito valittiin asiakkaiden ja omaisten toimesta vuonna 2022 kolmen parhaan joukkoon THL:n kyselyssä. Kaupan päälle timanttiset työkaverit.