Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen järjestämät kognitiivisen lyhytterapian menetelmäkoulutukset jatkuvat syksyllä 2022.
Kevään koulutusten osalta koulutuspäiviin on tehty muutoksia, joista on oltu suoraan yhteydessä koulutuksiin ilmoittautuneisiin. Keväällä 2022 ei järjestetä uusia koulutuksia.
Vuonna 2022 kouluttajina toimivat kouluttajapsykoterapeutti KKT, erityisopettaja ja liikuntatieteiden maisteri (liikuntapsykologia) Sanna Turakka, psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti Anna Vuorivirta, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Kalle Partanen sekä psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti Miia Saaristo.
Lyhytkoulutus sisältää kolme opintopäivää etäyhteyden kautta sekä harjoituksia ja valmiita tehtäväpohjia helpottamaan menetelmien käyttöönottoa. Menetelmiä on mahdollista ottaa käyttöön nuorten kanssa jo opintojakson aikana, esimerkiksi 1–5 tapaamiskerran muodossa, ja sitä tuetaan pienryhmissä 3–4 viikon välein toteutuvalla työnohjauksella (yhteensä 8 kertaa). Lisäksi koulutuskokonaisuuteen kuuluu noin puolen vuoden kuluttua koulutuspäivistä järjestettävä boosteripäivä.
Koulutus yhdistää saumattomasti perinteisempiä kognitiivisen käyttäytymisterapian tekniikoita (esim. psykoedukaatio, tunteiden tunnistamisen ja säätelykeinojen harjoittelu ja altistus) tuoreempiin kolmannen aallon hyväksymis- ja arvopohjaisiin käyttäytymisterapeuttisiin menetelmiin (esim. hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmät, DNA-v-malli nuorille). Kognitiivisen lyhytterapian menetelmien käyttöönotto vaatii motivoituneet työntekijät sekä esimiestason tuen niin, että työntekijöillä on mahdollisuus käyttää aikaa menetelmän käyttöönottoon sekä osallistua menetelmäohjaukseen.
Ilmoittautumislinkit tulevat tähän, seuraa sivustoa ja @vssote-kanavaa Twitterissä!
Lisätietoja:
Tiina Louhi
Projektikoordinaattori
Lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittäminen
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma
Tiina.Louhi@tyks.fi
Puh. 050 562 4324