Hyppää sisältöön

Hyvinvointialueen organisaatio rakentuu pala palalta kevään aikana

Hyvinvointialueen aloittaessa tarvitsemme uuden mallin organisoitua. Ylätason poliittinen organisaatio on aluevaltuuston aloitettua työnsä määritelty hallintosäännössä. Nyt edetään kohti sitä, miten me kaikki yli 20 000 tulevan hyvinvointialueen työntekijää sijoitumme uudessa organisaatiossa.

– Tässä vaiheessa on luonnosteltu toiminnan ja talouden vastuurakennetta. Edessä on vielä paljon työtä ja keskusteluja eri foorumeilla kevään aikana. Tämän jälkeen suunnitellaan kustannuspaikkoja, täsmennetään hallintosääntöä ja siihen linkittyviä toimintasääntöjä, kertoo hankejohtaja Laura Saurama.

Organisaation rakenteen suunnittelu on aloitettu väliaikaisen valmistelun aikana, ja työtä on jatkettu helmi-maaliskuussa yhteistyöelimessä, henkilöstöfoorumilla ja ensimmäisessä aluehallituksessa.

Kokonaisuudessa suunnitellaan nyt yhden johtajan mallia, jossa vastuut toiminnasta ja taloudesta ovat selkeät. Työssä on huomioitu se, että asiakaspalvelu jatkuu sujuvasti uuteen organisaation siirryttäessä. Ylimmän johdon organisoitumiseksi on nyt luonnosteltu mallia, jossa ovat sekä järjestämistoiminnot että tuotanto-organisaatio.

Henkilöstöorganisaatio pitää saada valmiiksi keväällä, jotta muun muassa talous- ja henkilöstöhallinnon sekä erilaisissa ICT-järjestelmissä voidaan edetä sen mukaisesti. Nyt organisaatio luodaan vaativalla aikataululla, ja tilanteessa jossa myös strategiatyö on vielä kesken. Organisaatiota on tarkoituksenmukaista kehittää edelleen hyvinvointialueen jo aloitettua.

Asiasanat: organisaatiomalli , organisaatio